keskiviikko 11. elokuuta 2010

HYVÄ KAALILAATIKKO

Tarvitset:

Kaalin, n. 2kiloa
600-700g valitsemaasi jauhelihaa
3 sipulia
mausteita: lihaliemikuutio, aromisuola, valkosipuli, sokeri (siirappikin käy)
3 kananmunaa
1 litra maitoa (itse käytän rasvatonta vähälaktoosista)
ja jos haluat, riisiä

Tee näin:

Paista jauheliha ja mausta se lihaliemikuutiolla ja valitsemillasi mausteilla.
Silppua kaali ja sipuli, ei kauhean pieneksi, palat saavat olla n. 4cm pitkiä ja 1cm leveitä.
Paista kaali ja sipuli sekaisin hieman ruskeiksi pannulla.
Sekoita kaali ja sipuli sekä jauheliha uunivuoassa tasaiseksi seokseksi.
Jos haluat lisätä riisiä, tee se nyt. Muista kuitenkin, että riisi imee nestettä, joten käytä sitä kohtuudella. Itse olen joskus keittänyt riisiä ja ohraakin lisukkeeksi kaalilaatikolle,
sillä lailla jokainen ruokailija saa haluamansa määrän riisiä.
Tee munamaito, sekoita 3 kananmunaa maidon joukkoon ja mausta suolalla.
Ripota pinnalle sokeria n. 2 ruokalusikallista, sekoita kevyesti.
Paista 200 asteisessa uunissa n. 40min tai kunnes munamaito on hyytynyt ja kaalilaatikko on kauniin väristä.

Meillä on lisukkeena puolukkasurvosta/hilloa ja näkkileipää.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

MAKAROONILAATIKKO

Tarvitset:

1 pussi ihan tavallista esim. Torino-makaronia
400g hyvää jauhelihaa
1 sipuli
2 kananmunaa
n. puoli litraa maitoa
Koskenlaskija-juustoa
tai
pekonia
tai
sinihomejuustoa
Mausteita, esim. aromisuolaa, grillimaustetta, pippuriseosta

HUOM! Tuplaamalla ainekset saat isommallekin porukalle aterian.

Tee näin:

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Keitä makaroonit pussissa olevan ohjeen mukaan.
Paista niiden kiehuessa jauheliha, lisää joukkoon pilkottu sipuli ja mausteet.
Jos käytät pekonia, paista sekin.
Kun makaroonit ovat kypsiä, laita ne laakeaan uunivuokaan, sekoita
joukkoon jauheliha ja jompaakumpaa juustoa tai pekoni.
Tee kulhossa munamaito, sekoita munat ja maito keskenään, lisää ripaus suolaa.
Kaada munamaito makaroonien ja jauhelihan päälle, sekoita kevyesti.
Laita seos uuniin, paista n. 45min tai kunnes pinta on kauniin ruskea ja
munamaito on hyytynyt.


Jostain syystä meillä tykätään syödä tämä aina maidon ja näkkileivän kera.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

HAMPURILAISET

Tarvitset:

700g hyvää jauhelihaa
2 kananmunaa
1 pussi sipulikeittoainesta
1 prk kermaviiliä
valkosipulia
pippuria

8 kpl valmiita isoja hampurilaissämpylöitä
tai
oman valintasi mukaan muuta leipää

3 punasipulia
balsamico-viinietikkaa
suolaa
sokeria

Cheddarjuusto-viipaleita
Tomaattia
Salaattia
ja muita lisukkeita mielesi mukaan


Tee näin:

Sekoita sipulikeittoaines, kermaviili, 2 munaa, jauheliha ja mausteet.
Anna levähtää hetki.
Sillä aikaa kuori ja leikkaa punasipulit renkaiksi. Paista sipulit pannulla keskilämmöllä
Balsamicon kanssa hitaasti kypsiksi. Lisää 1 tl sokeria ja puoli tl suolaa, jätä hiljalleen
hautumaan.
Paista pihvit, isot tai pienemmät, makusi mukaan, jauhelihasta.
Lado pihvit uuninkestävään astiaan ja laita uuni lämpiämään 150 asteeseen.
Kun kaikki pihvit on paistettu, laita ne uuniin, jotta ne pysyvät lämpiminä.
Asettele tarjolle lisukkeita mielesi mukaan, esim. juustoa, vihanneksia ja erilaisia maustekastikkeita.
(Punasipuli on hyväksi havaittu lisuke juuri hampurilaiselle)
Anna syöjien koota itse oma hampurilaisensa.

Lisukkeena voit tietysti tarjota ranskalaisia.

torstai 25. syyskuuta 2008

TACOTÄYTE

Tarvitset:
600g jauhelihaa
suolaa
1 prk papuja (mieluiten tomaattikastikkeessa)
1 prk tomaattimurskaa
3 sipulia
Chiliä (tuore käy myös)
Valkosipulia (runsaasti)
Pippurisekoitusta
( Kaupoissa on valmiita texmex-kastikkeita ja
mausteseoksia, voit hyvin lisätä sellaisenkin)

Tee näin:
Paista jauheliha ja mausta sitä suolalla ja pippurisekoituksella,
lisää pannulle myös sipuli.
Jos sinulla on paistokasari tai wokpannu, voit tehdä koko
ruuan siinä, mutta jos ei, tässä vaiheessa siirrä jauheliha
kattilaan.
Lisää pavut, tomaattimurska, valkosipuli ja chili.
(Jos haluat käyttää valmista mausteseosta tai
kastiketta, lisää sekin)
Anna muhia hiljalleen 1-2 tuntia.
Maista välillä, maku saa olla vahvakin, koska esim. tacoihin
lisäisin itse kastikkeen päälle juustoraastetta, sitten hapan-
kermaa ja rapeaa salaattia, kurkkua, tomaattia.

UUNISEI

Tarvitset:
2 pkt seitä
2dl kermaa
sipulia maun mukaan
valkosipulia
(viherpippuria)
suolaa
ja jos haluat kastikkeesta pinkkiä, lisää ketsuppia

Tee näin:
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Paista sei pannulla niin, että se saa väriä.
Mausta kala, kun olet paistanut sen, siis suolaa,
viherpippuria (saat toki käyttää muutakin pippuria)
ja valkosipuli.
Laita kala uunivuokaan.
Kuullota sipuli, laita uunivuokaan kalan kanssa,
kaada kerma päälle (ja halutessasi ketsuppi).
MAISTA ja mausta tarpeen mukaan lisää.
Kypsennä uunissa n.45 min ja tarjoile vaikka
keitettyjen perunoiden kanssa.

torstai 11. syyskuuta 2008

ÄIDIN MAKKARAKEITTO

Tarvitset:
1-2 lenkkimakkaraa
10 perunaa
4-6 porkkanaa
puolikkaan lantun
sipulia
2 lihaliemikuutiota
Knorrin aromisuolaa
valkosipulia

Tee näin:
Laita isoon (minulla 5 litraa) kattilaan
kiehumaan vettä, täytä korkeintaan 3/4 osaa.
Kuori ja pilko porkkanat ja lantut ja kun vesi
kuplii, laita ne kiehumaan.
Kuori ja pilko perunat, pilko makkarat.
Lisää kiehuvaan veteen lihaliemikuutiot ja
aromisuola (maun mukaan voit laittaa muutakin).
Lisää perunat. Keitä, kunnes kaikki ovat pehmeitä.
Sillä aikaa voit kevyesti ruskistaa makkarat ja
sipulin paistinpannulla, laita ne keiton joukkoon
ihan viimeisenä, niitä ei tarvitse keittää, joten
kun lisäät makkaran, sekoita ja ota kattila pois
levyltä. Maista vielä, tarvittaessa lisää mausteita.

Vinkki: En pilko porkkanoita, lanttuja ja perunoita
kovin pieniksi, ne kestävät paremmin uudelleen-
lämmityksen isompina. Ja ainahan ne voi lautasella
pieniä niin pieniksi kuin haluaa :o)

tiistai 2. syyskuuta 2008

HELPPO PASTAKASTIKE

Tarvitset:
1 pussi kalkkunasuikaleita
1 pussi savulihasuikaleita
1 isohko kerma (maun mukaan)
valkosipulia (mikä yllätys!)
suolaa
viherpippuria (murskattuna)
3-5 viipaletta cheddar-juustoa

Tricolori-pastaa (itse käytin kolmi-
väristä kierremakaronia)

Tee näin:
Laita makaronit kiehumaan (pussissa
on ohje). Laita paistokasariin tai muuhun
korkeampireunaiseen astiaan kalkkuna- ja
savusuikaleet, lisää valkosipuli ja mausteet.
Maista, ennenkuin lisäät suolaa, sillä lihassa
on jo suolaa.
Paista hetki, älä kuitenkaan ruskista, lisää
kerma ja kiehauta. Lisää juusto (jos tässä
vaiheessa kastike näyttää liian paksulta,
voit lisätä hieman esim. maitoa) ja kiehauta.

Siinä se. Maistui ainakin meillä.;o)